Team Makkulan MM-kausi 2014 sivuvaunuluokassa päättyi seitsemänteen sijaan kokonaispisteiden ollessa 78. Vaikka loppusijoitus ei parantunut edellisestä vuodesta niin osa kauden tavoitteista toteutui. Palkintopallisijoituksia tuli kaksi; toinen ja kolmas Kroatian Rijekassa.

Mahdollisuudet loppusijoituksen parantamiseen oli olemanssa aina Ranskan Le Mansin päätöskilpailuun saakka, mutta siellä taphtunut pyörähdys aika-ajossa romutti kisastartin ja myös sijoitusparannuksen. Kauteen mahtui paljon onnea ja epäonnea, teknikkamurheita, omien sekä toisten virheiden seurauksista kärsimistä.

 Kilpailut pähkinänkuoressa

Kausi alkoi Espanjassa huhtikuussa epäonnisesti. Toisten virheiden seurauksista kärsineenä Team Makkulan oli tyytymien yhdeksänteen sijaan, mutta pistesaldo tuli avattua.

Kauden toinen kilpailu Englannissa päättyi kisan puolivälissä tekniikkamurheiden takia keskeytykseen.

Kroatian Rijekassa tiimin ajo sujui aika-ajon rengsmurheiden ja huonojen kisastarttienkin jälkeen hyvin. 10 kierroksen pikakilpailussa ’kovan taistelun’ jälkeen tiimin sijoitus oli kolmas. Toisessa 18 kierroksen kilpailussa sijoitus parani vielä ja lopputuloksena oli kakkossija. Toinen sijakaan ei tullut helposti, vaan kamppailu pikakilpailussa neljänneksi jääneen parin kassa toisesta sijasta jatkui aina viimeiselle kierrokselle saakka, mutta päättyi Team Makkulan eduksi.

Hollannin Assenissa tiimin kilpailu päättyi viimeisellä kierroksella keskeytykseen kilpakumpanin työnnettyä Team Makkulan radalta ja tuolloin mahdollinen neljäs / viides sija vaihtui keskeytykseen. Saksan Sachsenringin kilpailussa sijoitus oli kahdeksas.

Elokuussa toisessa Hollannin Assenin kilpailussa Team Makkulan sijoitus oli kahdeksas elektroniikka- ja polttoainesyöttöongelmista huolimatta.

Saksan Oscherslebenissä 12 kieirroksen kilpailu päättyi kuudenteen sijaan vaihteisto-ongelmista huolimatta ja 21 kierroksen kilpailussa sijoitus oli seitsemäs.

Kausi päättyi Ranskan Le Mansiin epäonnisesti aika-ajossa tapahtuneeseen pyörähdykseen ja purkkiorjan loukkaantumiseen.

Kauden tulokset

Päivä Paikka Sija Pistemäärä
13.4. Espanja /Motorland, Aragon 9 7
25.5. Iso-Britania / Donington Park, Derbyshire
14.6. Krooatia /Grobnik, Rijeka 3 16
15.6. Krooatia /Grobnik, Rijeka 2 20
27.6. Hollanti /Assen
13.7. Saksa / Sachsenring 8 8
3.8. Hollanti /Assen 8 8
23.8. Saksa / Oschersleben 6 10
24.8. Saksa / Oschersleben 7 9
20.9. Ranska / Le Mans
Lopputulos 7 78
Share →